torstai 30. syyskuuta 2010

J.R.R. Tolkien oli jesuiittojen ystävä

Fantasiakirjailija J.R.R. Tolkienilla oli vanhempiensa kuoltua kasvattajaisänään katolinen pappi Francis Xavier Morgan, jonka kautta hän kaiketi ajautui läheisiin tekemisiin myös jesuiittojen kanssa. Hän jopa kirjoitti osan kirjasta "Taru sormusten herrasta" oleillessaan Stonyhurstin jesuiittakoulussa, jota hänen kaksi vanhinta poikaansa kävi ja jossa heistä vanhempi eli John oli myös jesuiittapappiskokelaana. Yksi Tolkienin ystävistä oli jesuiittapappi Robert Murray:

Vaikka kriitikot ovat nähneet "Taru sormusten herrasta"-romaanissa vertauskuvallisia viittauksia toiseen maailmaansotaan, Tolkien toistuvasti torjui kaikki tällaiset selitykset. "Taru sormusten herrasta on tietenkin pohjimmiltaan uskonnollinen ja katolinen teos, mitä ei ensinäkemällä huomaa, mutta uudelleen tarkastellessa kyllä", kirjoitti Tolkien vuonna 1953 kirjeessä jesuiittapappi Robert Murraylle ja jatkoi: "Tästä syystä en ole laittanut siihen, tai olen jättänyt mielikuvitusmaailmasta pois käytännössä kaikki viittaukset mihinkään "uskonnon" tapaiseen, kultteihin tai tapoihin. Koska uskonnollinen elementti uppoutuu syvälle tarinaan ja symboliikkaan.
-The Letters of J.R.R. Tolkien, 1981


http://www.kirjasto.sci.fi/tolkien.htm

Symboliikasta puheen ollen "Taru sormusten herrasta" sisältää vahvaa sekä verbaalista että kuvallista okkulttista symboliikkaa, kuten vapaamuurarien kuninkaallinen kaari.

Tolkienin portti




















Kuninkaallinen kaari




















Tolkienilla on sanottu olevan yhteyksiä myös Kultaisen aamunkoiton hermetistiseen veljeskuntaan (H.O.G.D.), jolla oli suuri vaikutus 1900-luvun länsimaiseen okkultismiin. Tätä väitettä tietenkin tukee hänen teoksistaan löytyvä symboliikka. Ja siihen kuvaan sopivat jesuiitat erittäin hyvin.

http://z10.invisionfree.com/The_Unhived_Mind_II/index.php?showtopic=39054
http://www.illuminati-news.com/golden-dawn-and-fantasy.htm
http://saturnuskultti.blogspot.com/2009/12/jesuiitat-musta-veljeskunta.html
http://maallikkoapuri.blogspot.com/2010/03/yk-lucis-trust-new-age-ja.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti